Ilta ehtii-näytelmän harjoitukset jatkuvat....

13.08.2020

Askolan Teatterin näytelmän Ilta ehtii tammikuussa aloitetut harjoitukset keskeytyivät koronan takia maaliskuun puolivälissä. Torstaina 20.8. harjoitukset aloitetaan uudelleen ja toivomme, että ensi-ilta 22.10.2020 ja muut kaksitoista esitystä voitaisiin järjestää. Noudatamme korona-asiassa luonnollisesti valtioneuvoston ohjeistusta.

Ohjaajan näkemys näytelmästä:

"Väestön vanhetessa yhä useampaa meistä tavalla tai toisella koskettaa muistisauraus. Ehkä kannamme huolta äidin kotona pärjäämisestä, tai suremme sairastuneen omaisen ahdistusta laitoksessa asuessaan ja lapsuudenkotia kaivatessaan. Ehkä innovoimme työksemme uutta tekniikkaa ja sen hyödyntämistä ehkä taistelemme parempien hoitoresurssien puolesta. Ehkä pelkäämme omaa tulevaisuuttamme kun muisti
alkaa pätkiä. Ehkä olemme kyllästyneitä selittämään yhä uudelleen samoja asioita vaarille tai siivoamaan ennen niin kätevän isännän jälkiä. Ehkä ajamme taas kilometrien päähän toivoen, että äiti nyt muistaisi minut ja meidän yhteiset muistomme. Tai ainakin olisi tallella.

Jokaisen muistisairauden takana on ihmisen elämä. Mitä hän leikki lapsena, mitä töitä oppi kotonaan, ketkä tulivat hänelle rakkaiksi elämän varrella, miten hän muuttui ja kehittyi, millaisia mielenkiintoja ja intohimoja hänellä oli? Kuka hän oli? Kuka hän on? Miten löytää se ihminen sairauden takaa ja onko sitä? Olenko minä enää minä, jos en muista, mitä olen tehnyt, kenen kanssa ja miten elänyt? Ja kuitenkin, joku minä olen.

Ilta ehtii-näytelmä pohtii monia näitä kysymyksiä hellästi ja keventäen. Esterin sairauden eteneminen on vääjäämätöntä, sen tietävät myös tyttäret yrittäen parhaansa mukaan auttaa. Hetkittäin sen tietää hän itsekin, vaikkei haluakaan sitä myöntää. Niin kuin elämässäkin, niin tässä näytelmässäkin itku ja nauru eivät ole aina kaukana toisistaan. Arki ja auttamisyritykset tuottavat kommelluksia ja niiden kanssa sitten selvitään. Oli mitä oli, ihmisarvo on kuitenkin jakamaton ja rakkaus on se mitä jäljelle jää. Joskus sitä pitää
kaivaa, mutta siellä se on."

Eeva Jeskanen

Saattaa olla, että kokoontumisrajoitusten takia joudumme pitämään katsomon normaalia pienempänä, joten kannattaa varata pääsyliput ajoissa. Tällä hetkellä katsomon koko ei vielä ole varmistunut.

Varaukset voi tehdä nettisivujen lippuvarauksesta, sähköpostitse askolanteatteri@gmail.com, numeroon 040-5605762 tekstarilla, messengerillä tai whatsappillä.

Ilta ehtii esitykset:

Ensi-ilta to 22.10.2020 klo 19.00

su 25.10. klo 18.00

ke 28.10. klo 19.00

su 1.11. klo 14.00 ja klo 18.00

ke 4.11. klo 19.00

pe 6.11. klo 19.00

su 8.11. klo 18.00

ke 11.11. klo 19.00

su 15.11. klo 18.00

ke 18.11. klo 19.00

pe 20.11. klo 19.00

la 21.11. klo 14.00

09.10.2020Askolan Teatterin Ilta ehtii-esitysten koronavirustiedote
13.08.2020Ilta ehtii-näytelmän harjoitukset jatkuvat....
28.07.2020Vahijärven Motoristikahvila
22.03.2019Askolan Teatteri esittää keväällä 2019
23.08.2015Askolan Teatteri esittää syyskuussa 2015....
07.02.2015Askolan Teatteri esittää...